|
Risto Pakarinen on kirjan kustantaneen Finnjewel
Oy:n toimitusjohtaja, kirjoittaja ja yrittäjä. Hän toimi
myös Hockey-lehden päätoimittajana 2003-05.
Hän on The Hockey Newsin
vakituinen avustaja ja hänen tekstejään on ilmestynyt lisäksi esimerkiksi
ESPN Magazinessa ja The Sporting Newsissä. Hänen blogiaan voi lukea
nhl.com -sivustolla.
Joukkue vailla vertaa on hänen ensimmäinen kirjansa. |
|
Joukkue nyt |
Satunnaismuistoja |
|
|
Suomen jääkiekkomaajoukkue, Leijonat, voitti vuonna 1994 sekä olympiapronssia
että MM-hopeaa – silti molemmat mitalit olivat pettymyksiä, sillä
joukkuetta pidettiin yleisesti maailman parasta jääkiekkoa pelaavana
joukkueena.
Seuraavan vuoden kisajoukkueessa oli 16 pelaajaa vuoden 1994 MM-joukkueesta, eikä
mikään voinut estää heitä voittamasta maailmanmestaruutta.
Ja kun kultamitalit ripustettiin pelaajien kaulaan ja joukkueen kapteeni Timo
Jutila haki maailmanmestaruuspokaalin, koko Suomen kansa hullaantui ja lähti
kaduille juhlimaan.
Joukkue vailla vertaa on tarina pettymyksestä, voitosta, joukkuehengestä,
hauskanpidosta, ruotsalaisesta valmentajasta, joka sai suomalaisista kaiken irti
ja tietenkin jääkiekosta ja voittamisen vaikeudesta.
Kirjaan on haastateltu vuoden 1995 mestarijoukkueen kaikki pelaajat sekä
valmentajat Curt Lindström ja Hannu Aravirta
Tämä on heidän tarinansa. |
|
Arvioita kirjasta:
Ilkka, 29.4.2005
"Valtakunnan eturivin kiekkojournalisteihin lukeutuva Pakarinen on
tehnyt ison työn haastatellessaan jokaista kultaleijonaa ja
valmentajakaksikkoa Lindström-Aravirta.
Kirja käy mainiosta esimerkistä siitä, kuinka voittajajoukkue syntyy ja
mitä siltä vaaditaan. Valmentajien ja pelaajien sekä seurajohtajien
olisikin syytä lukea se ajatuksen kanssa."
Kiekkolehti 28.4.2005
"Ratkaisu on hyvin kiinnostava. Siinä pääsee hyvin sisälle
joukkueen tapahtumiin ja tunnelmiin. Pakarinen antaa hienon kuvan joukkueen
sisältä. Tämä on hyvä valinta, sillä ulkoa tapahtumat on kuvattu jo
aiemmin aika tarkkaan.
[P]elaajien omista näkemyksistä kiinnostuneiden on syytä hankkia se
heti".
Lisää »
|
|