Maailman parhaaksi jääkiekkokirjaksi usein mainittu Ken Drydenin ”The Game” ilmestyy suomeksi syksyllä 2005, kertoo käännösoikeudet hankkineen Finnjewel Oy:n toimitusjohtaja Risto Pakarinen.

”Ken Drydenin kirja on aina listaykkönen, kun etsitään maailman parasta jääkiekkokirjaa”, Pakarinen sanoo. ”Totta kai olemme innoissamme, että saamme julkaista todellisen klassikon suomeksi. Kirja on aikaisemmin käännetty vain ranskaksi, joten on hauska olla tekemässä historiaa siinäkin mielessä”.

The Game ilmestyy suomeksi syksyllä 2005.

Ken Drydenin The Game ilmestyi vuonna 1983 ja se kuljettaa lukijan Drydenin viimeisen kauden läpi, loikkien ajassa ja paikassa ja etsien pelin sielua.

Ken Dryden on kuusinkertainen Stanley Cup –voittaja, joka valittiin aktiiviurallaan viisi kertaa NHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Hän on uransa jälkeen toiminut lakimiehenä ja on kirjoittanut lukuisia kirjoja, joista tunnetuimmat ovat The Game sekä Home Game. Nykyisin Toronto Maple Leafsin hallituksessakin istunut Dryden toimii Kanadan sosiaaliministerinä.

Jääkiekkokirjallisuuteen keskittyvä Finnjewel Oy kustantaa myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Hockey-lehteä.

Finnjewelin kustantama pokkari "Pienet marginaalit" painettiin viime viikonloppuna, ja kärrättiin kirjakauppoihin tällä viikolla.

Torstaina se löytyi Suomalaisesta Kirjakaupasta, muiden jääkiekkokirjojen rinnalta.

Sen hinnaksi on periaatteessa määritelty 14,90 euroa - josta sitten logistiikkayritykset, vähittäiskauppa ja muut arvoketjun osat napsivat omat osuutensa. Siis periaatteessa, koska eihän kustantaja voi pakottaa kirjakauppoja myymään kirjaa mihinkään hintaan. Mutta 14,90 on ollut laskennallinen hinta kaikille portaille.

Suomalaisen hyllyssä olleissa kirjoissa olikin kaksi hintalappua. Valkoinen lappu, jossa luki "15,20" ja oranssi tarjouslappu, jossa luki 14,90.

Sama menetelmä vaikutti olevan käytössä myös muiden alan kirjojen kohdalla. Viime viikolla julkistetut kirjat - "Liigatähdet" ja "Jääkiekkoleijonat" - olivat myös saaneet oranssin tarjoushintalapun kanteensa.

a. Voiko kyseessä olla alennusmyynti, kun kirjoja ei ole koskaan myyty valkoisen lapun ilmoittamalla hinnalla?
b. Mitä pika-ale tekee kirjan imagolle?
c. Toimiiko ale, eli parantaako se myyntiä?

Sano sinä.

On lottovoitto syntyä Suomeen - ja ilmeisesti vielä suurempi lottovoitto syntyä Kokkolaan. No, joka tapauksessa, elämänmeno Suomessa on rauhallista ja mukavaa, eikö totta?

Kyllähän töissä on kiire ja internetti - se internetti - puskee sähköpostia niin, ettei meinaa perässä pysyä ("joskus jopa kymmeniä päivässä"). Suomalaisia tuntuu myös olevan ihan joka paikassa, formulatalleissa insinööreinä, newyorkilaisravintoloissa kokkeina, musiikkivideo-ohjaajina Hollywoodissa jne.

Ruotsalaisia on tietenkin enemmän.

Siitäkö johtuu, että iltapäivälehdet täyttävät viihdesivunsa Aftonbladetista ja Expressenistä napatuilla jutuilla? Siitäkö johtuu, että Markkinointi&Mainonnan uutissivulla on keskimäärin kaksi uutista päivässä - Ruotsissa on monta verkkosivustoa kattamaan maan PR/media/markkinointi -alaa.

Eikö meillä tapahdu mitään? Vai, keskittyvätkö ruotsalaiset vain enemmän kertomiseen?

Mikä on viimeisin suomalainen markkinoinnin menestystuote? Vaikkapa ihan kotimarkkinoilla, ei kurkoteta ihan liian korkealle näin aluksi.

Ehkäpä nyt ihan viimeisin on Lotto, joka liikutti suomalaisia viimeisen viikon aikana enemmän kuin mikään tai kukaan muu.

Miten Lotto sen teki?

Mainonnalla? Toki sitäkin tarvittiin, mutta löytyykö Suomesta lehteä, joka ei olisi kirjoittanut superjättipotista, ja paljon on niitäkin, jotka kirjoittivat alati kasvaneesta potista viikkojen ajan. Ja kun potti nousi ennätyssuureksi, word of mouth kävi kuumana.

Meno oli kuin vanhassa Postipankin (siitä tietää, että on puhe vanhasta mainoksesta) mainoksessa:

- Ootko sä vasta menossa? Mä olen jo tulossa. Lottoamasta, meinaan.

Kuinkahan moisen voiman saisi valjastettua omien, tärkeiden viestien eteen?

Blogien maailmassa kaikki on toisin.

Ennen televisio oli Kuningas ja kaikki televisiossa naamaansa näyttäneet tulivat kansalle tutuiksi. Valinnanvaraa oli vähemmän.

Finnjewelin toimitusjohtajakin kävi viime lauantaina eräässä urheiluohjelmassa vieraana Hockey-lehden päätoimittajana - mutta HockeyBlogin vierailuluvuissa se ei näkynyt.

Seuraavana päivänä Pinseri nosti juuri nyt lukemasi blogin omalle blogilistalleen - ja kävijämäärä moninkertaistui.

Ei ihme, että firmat yrittävät keksiä kaikenlaisia viral marketing -juttuja omille tuotteilleen. Jos saan valita kuinka otan 15 minuutin julkisuusannokseni, otan mieluummin 100 000 ihmistä vartin blogillani kuin vartin televisiossa 100 000 katsojan ohjelmassa.

Huomasin aamun Helsingin Sanomien urheilusivuilla seuraavan virkkeen:

"Mulle sopii parhaiten valmentaja, joka puristaa välillä kurkusta ja välillä munista", jääkiekkoilija Ville Nieminen totesi taannoin televisiossa.

Puuttumatta sen enempää itse kommenttiin ja sen muotoon tai sisältöön, huomioni kiinnittyi virkkeen viimeiseen sanaan.

"Televisiossa".

""Mulle sopii parhaiten valmentaja, joka puristaa välillä kurkusta ja välillä munista", jääkiekkoilija Ville Nieminen totesi taannoin televisiossa", kirjoitti lehti. Kyllä kai lähde yleensä mainitaan ihan nimeltä, eikö niin?

Enää emme ole 1960-luvulla ja maassa on enemmän kuin yksi TV-kanava. Kyllähän Hesarin toimituksen pitäisi se tietää, omistaahan SanomaWSOY oman kanavansakin, Nelosen.

Mutta, kun HS on päästänyt jo Hartwall Areenankin pannastaan ja uskaltaa kirjoittaa hallin nimen (eikä esimerkiksi Helsinki-halli), ja Finnair-stadioniakin kutsutaan omalla nimellään (vaikka Töölön jalkapallostadionkin kyllä siellä seassa vielä seikkailee) miksei se samantien ryhdy kirjoittamaan MTV3:nkin ohjelmista niiden omilla nimillään.

Siis: "Mulle sopii parhaiten valmentaja, joka puristaa välillä kurkusta ja välillä munista", jääkiekkoilija Ville Nieminen totesi MTV3:n Hockey Night Fan Clubissa viime lauantaina.

Kunnia sille, kelle kunnia kuuluu.

Xerox Global Services kyseli Ruotsissa 500 erilaisisissa organisaatioissa eri tasoilla työskenteleviltä managereilta heidän sähköpostitottumuksistaan. Kyselyn mukaan 2/3 suuryrityksissä työskentelevistä keski- ja ylimmän johdon henkilöistä käyttää sähköpostinsa seurassa yli tunnin joka päivä. Kuusi prosenttia käytti postin kanssa yli neljä tuntia.

Keskimäärin kyselyyn osallistuneet johtajat saivat 49 viestiä joka päivä. Niissä puolissa oli mukana jokin liitetiedosto.

Anteeksi, mutta onko tunti päivässä ja 49 viestiä oikeasti paljon? (Ja jos tilanne oli tuollainen Ruotsissa, veikkaan, että Suomessa viestejä tulee 29, ja niihin käytetään silti se sama tunti.)

Eikö esimiehen, managerin, johtajan tehtävänä olekin vastata viesteihin? Miksi sähköpostiviestiin vastaaminen olisi jotenkin vähempiarvoista kuin "oikea työnteko" ja ajanhukkaa? Siitä vain näppis kauniiseen käteen ja vastaamaan postiin. Sitä vastausta kun lukee ihan oikea ihminen.

Anna palautetta: risto@finnjewel.com :)