på svenska

yritys | palvelut | henkilöt | wow | start

 

KIRJAUUTUUS!

XML feed

Varasto:
lokakuu 2004 marraskuu 2004 joulukuu 2004 tammikuu 2005 helmikuu 2005 maaliskuu 2005 huhtikuu 2005 toukokuu 2005 kesäkuu 2005 elokuu 2005 syyskuu 2005 lokakuu 2005

2.5.05

Alussa oli blog?
Suomen vuotuiset blogipalkinnot, Kultaiset Kuukkelit, jaettiin viime viikolla. Blogimaailmassa -blogosfäärissä - jännättiin ennen palkintojenjakotilaisuutta esimerkiksi, kirjoittaako Helsingin Sanomat asiasta mitään.

Ymmärrettävästi. Jos Hesari ei kirjoita, asiaa ei ole olemassa.

Palkintojenjaon jälkeen alkoi tiukka jälkipyykki. Esimerkiksi täällä ja täällä. Vaikka Hesarikin kirjoitti.

On selvää, että kilpailu herättää aina suuria tunteita, eikä kukaan halua hävitä. Kuukkeli-kisassa ei kai edes voi hävitä, voi vain voittaa. Meidän blogimme ei ollut ehdolla, mutta Hockeyn oli ja "voittikin" Kuukkelin. Se näkyy kävijämäärissä, mutta ei niin, että täällä kävisi vähemmän ihmisiä. Hockeyssa on hieman enemmän kuin ennen.

(Viime vuonna Hockey oli ehdolla, mutta "hävisi" Avokatsomolle, joten siitäkin on kokemusta).

Kilpailu on toki hyvä yleisen mielenkiinnon herättäjänä ja siitä kaikki bloggaajat voivat olla iloisia. Kuinka vakavasti se pitäisi ottaa, onkin toinen kysymys. Ei ehkä kovinkaan vakavasti.

Toinen bloggaajia kuohuttanut asia on ollut blogosfäärin kaupallistuminen. Ensin Pirkka julkaisi oman bloginsa, vai olikohan niitä neljä, ja sitten Alex Nieminen osti Blogilistan.

Tuhoaako raha blogosfäärin? Huononevatko blogit? Jyräävätkö kaupalliset blogit yksityishenkilöiden blogit?

Kovasti kipinät lentävät, kun kaaokseen syntyy järjestystä.

 

Finnjewel OyPL 1159, 00101 Helsinki, 044-263 1317info@finnjewel.com